Meiltä saat henkilökohtaisen palvelun
kalustetoimituksen alusta loppuun.
Myyjämme tekevät sinulle yksilöllisen kalustesuunnitelman, joka toteutetaan
paikan päällä Teollisuuskadulla valmiiksi kalustekokonaisuudeksi.
Voit vaikka itse olla seuraamassa keittiösi valmistusta. Olet koko ajan
tekemisissä saman myyjän / tuotantohenkilön kanssa, eikä sinun tarvitse
keskustella ”sinne jonnekin tehtaalle” periferiaan.
Suunnittelupalvelu
Varaa aika suunnitteluun. Ota mukaan asunnon pohjakuvat tai myös omat
mittaukset käyvät.
Mitoista tulisi ilmetä kalustettavien seinien pituus, mahdolliset esteet
(ikkunat, patterit, ym.)
ja remonttikohteissa myös senhetkiset viemärin ja lieden paikat.
Suunnittelijamme voi tulla myös paikanpäälle ottamaan tarkat mitat suoraan, mutta
käymme toki tarkastusmitoilla ennen
kalusteiden toimitusta vaikka toimittaisitte itse mitat.
Teemme kohteesta suunnitteluohjelmalla 3D kuvat, joihin saamme vaihdettua
malleja ja
värejä samalla istumalla. Näin nähdään heti, miltä kalusteet näyttäisivät
asennettuna.
Kasaus, kuljetus
Keittiötukusta saat kalusteet valmiiksi
kasattuna. Näin säästät vaivaa ja aikaa itse
asennuspaikalla. Toimitamme kalusteet suoraan rakennuspaikalle omalla
kuljetuskalustollamme. Toki kalusteet voi noutaa myös liikkeeltämme ja vaikka
kasatakin itse jos löytyy puusepänkykyjä.
Asennuspalvelu
Toimitamme kalusteemme valmiiksi asennettuna. Asentajamme hoitavat vanhojen
kalusteiden purkamisen, uusien asentamisen, välitilan laatoituksen tai laminaatin,
sekä tarvittaessa muutkin pienemmät remonttityöt. Halutessaan kalusteet voi
asentaa itsekin.
Kaiken sen jälkeen...
Asiakkaan tyytyväisyys on meille tärkeä asia. Myyjämme on mielissään kutsusta
pullakahveille uuteen keittiöön ja ihastelemaan kokonaisuutta. Pyydämme myös
palauttamaan kaupanteon yhteydessä annetun palautelomakkeen, jonka avulla
saamme kehitettyä palveluamme yhä paremmaksi.