Meiltä saat henkilökohtaisen palvelun kalustetoimituksen alusta loppuun. Myyjämme tekevät sinulle yksilöllisen kalustesuunnitelman, 

joka toteutetaan paikan päällä Teollisuuskadulla valmiiksi kalustekokonaisuudeksi. Voit vaikka itse olla seuraamassa keittiösi valmistusta. 

Olet koko ajan tekemisissä saman myyjän / tuotantohenkilön kanssa, eikä sinun tarvitse keskustella ”sinne jonnekin tehtaalle” periferiaan.

Laajasta mallistostamme löydät kaikkiin kodin tiloihin sopivat kalusteet ja niiden lisäksi myös kodinkoneet ja lattiamateriaalit. Joustavista

toimitustavoistamme voit valita itsellesi ja kukkarollesi parhaan vaihtoedon. Omatoimiset asentajat saavat kalusteet joko osina tai kasattuina

ja helpomman tavan valitsevat voivat nauttia vaan valmiista lopputuloksesta asentajiemme tehtyä kalusteasennuksen lisäksi myös sovitun

pintaremontin ja huolehdittua oikeaan aikaan työmaalle myös putki- ja sähkömiehet.


Suunnittelupalvelu
Varaa aika suunnitteluun. Ota mukaan asunnon pohjakuvat tai myös omat mittaukset käyvät. Mitoista tulisi ilmetä 
kalustettavien seinien 

pituus, mahdolliset esteet (ikkunat, patterit, ym.) ja remonttikohteissa myös senhetkiset viemärin ja lieden paikat. Suunnittelijamme voi 

tulla myös paikanpäälle ottamaan tarkat mitat suoraan, mutta käymme toki tarkastusmitoilla ennen kalusteiden toimitusta vaikka 

suunnitelmat tehtäisiin asiakkaan toimittamien mittojen pohjalta. Teemme kohteesta suunnitteluohjelmalla 3D kuvat, joihin saamme 

vaihdettua malleja ja värejä samalla istumalla. Näin saadaan heti visio siitä, miltä kalusteet näyttäisivät asennettuna.

 

Kasaus, kuljetus

Keittiötukusta saat kalusteet valmiiksi kasattuna. Näin säästät vaivaa ja aikaa itse asennuspaikalla. Toimitamme kalusteet myös suoraan 

rakennuspaikalle omalla kuljetuskalustollamme tai yhteistuokumppaneidemme avulla. Toki kalusteet voi myös noutaa liikkeeltämme ja 

vaikka kasata itse osista jos löytyy puusepänkykyjä.

 

Asennuspalvelu

Toimitamme kalusteemme valmiiksi asennettuna. Asentajamme hoitavat vanhojen kalusteiden purkamisen, uusien asentamisen, välitilan 

laatoituksen tai laminaatin, sekä tarvittaessa muutkin pienemmät remonttityöt. Halutessaan kalusteet voi asentaa itsekin.


Rahoitus

Tarjoamme Aktiivirahan edullisia rahoituksia ja maksuaikakampanjoita. Voit valita myös korottoman ja kuluttoman eräpäivänsiirron, jolloin
saat kalusteillesi 2kuukauden maksuajan. Kampanjoihin kuuluu myös Ostoturva ja kalusteesi ovat vakuutettuna ½-vuotta toimituspäivästä

ilman omavastuuta. Jos siis vaikka kuljetat ja/tai asennat kalusteet itse, eivät sattuneet vahingot tee lovea lompakkoon. Tätä etua ei kannata

jättää käyttämättä. Kysy lisää myyjältä.


Kaiken sen jälkeen...

Asiakkaan tyytyväisyys on meille tärkeä asia. 

Myyjämme on mielissään kutsusta pullakahveille uuteen keittiöön ja ihastelemaan kokonaisuutta. Pyydämme myös palauttamaan kaupanteon

yhteydessä annetun palautelomakkeen, jonka avulla saamme kehitettyä palveluamme yhä paremmaksi. Palautelomakkeen voit täyttää myös
sähköisesti alla olevasta linkistä.


KLIKKAA TÄSTÄ PÄÄSTÄKSESI PALAUTELOMAKKEESEEN